nutrients

LEHTIEN SUOJELEMINEN

RAVINTEET

Viljelyn taloudellinen kannattavuus edellyttää lannoitteiden käyttöä useimmilla maa-alueilla. Lisättyjen (myös mineralisoitumisesta ja kuolleista kasvinosista peräisin olevien) ravinteiden kokonaismäärän tulee olla samalla tasolla kuin sadon mukana poistuvien ravinteiden sekä pohjakasvillisuuteen, maaperään ja teepensaan biomassaan varastoituneiden ravinteiden yhteismäärä. Tämän saavuttamiseksi on minimoitava ravinteiden menetys valumaveden mukana, haihtumisen kautta tai uudelleenistutuksen yhteydessä. Nitraattien ja fosfaattien valumista pois pellolta tai pohjaveteen sekä fosfaattien menetystä maakerrosten eroosiossa tulee välttää. Biologista typensidontaa (N) tulee lisätä. Sopivat mikroravinnelisät parantavat kasvin kykyä hyödyntää maaperän typpeä (N), fosforia (P) ja kaliumia (K). Samalla kasvit saavat tarvitsemiaan mikroravinteita.

picture_big

Hyvä toimintatapa

Ravinteiden lisääminen ja poistuminen

Optimaalisesta ravinnetasapainosta saa tietoa paikallisilta viranomaisilta. Ravinteiden teho riippuu käytettyjen lannoitteiden määrästä, maatyypistä, ravinnekerroksen syvyydestä, maan mäkisyydestä, lämpötilasta ja ilmastosta. Heikko vihreiden lehtien sato saattaa johtua puutteellisesta lannoitteiden käytöstä. Liiallinen typen (N) saanti saattaa tehdä versoista vetisiä, ylireheviä ja väriltään tummanvihreitä. Keniassa noin 80 % lannoitteesta saadaan hyödynnettyä pitämällä typen, fosforin, kaliumin ja rikin yhdistelmän (NPKS, 22:12:6:5) käyttö vuositasolla 150 kg typpeä hehtaarille. Muilla alueilla saattaa taloudellisen kannattavuuden kannalta olla välttämätöntä käyttää tästä eroavia lannoitemääriä.

Biologinen typensidonta (N)

Jos varjostavia puita istutetaan, tulisi suosia palkokasveja. Tällöin sadonkorjuuvaihe edellyttää varotoimia, jotta vihreiden lehtien satoon ei sotkeutuisi puiden lehtiä.

Huuhtoutumisesta, maakerrosten kulumisesta tai pohjaveteen valumisesta aiheutuva nitraatin ja fosfaatin hävikki

Huuhtoutumisesta aiheutuva hävikki on minimoitavissa lannoittamalla maata siihen vuodenaikaan, jolloin rankkasateet ovat epätodennäköisiä.

Lannoittamista tulee välttää alle 4 metrin päässä vesilähteistä.

Leväkukinnat viljelmien lammikoissa tulee tutkia. Kukinta on merkki ravintoaineiden vuodosta pintaveteen.

Mahdolliset parannusalueet

Lannoitteen määrää on tutkittava säännöllisesti suhteessa maan laskennallisiin ravinnejäämiin ja lehvästö- ja maa-analyysiin. Teepensaan uudelleen istutuksen yhteydessä erityistä huomiota tulee kiinnittää vanhan kasvupaikan ravinteisiin ja orgaaniseen ainekseen. Analyysit tulee keskittää pellon viljelyn kahteen ensimmäiseen vuoteen, jotta NPK-arvoja voidaan tarkentaa niiden mukaisesti 3. ja 4. vuotta varten. Eukalyptus-puusta (tai muusta polttopuusta) tai vanhoista teepensaista poltettaessa syntynyt tuhka on levitettävä takaisin polttopuuviljelmille eikä teepelloille (koska tuhka on alkaalista). Tällä tavalla säästetään myös lannoitekustannuksissa polttopuuviljelmien osalta. Orgaanista ainesta, kompostia tai luonnonmukaisia lannoitteita käyttäen on mahdollista vähentää epäorgaanisten lannoitteiden tarvetta. Peruskallion fosfaattia voidaan käyttää lannoitteena (ei korkean pH:n alueilla) erityisesti silloin, kun maata muokataan uudelleen istuttamista varten. Kalliofosfaatin käyttäminen vähentää riippuvuutta fosforilannoitteesta, jota saattaa liueta veteen huomattavia määriä. Alueita, joilla lannoitteita käytetään paljon jatkuvasti, tulee tarkkailla säännöllisesti. Se auttaa ymmärtämään lannoitteiden vähentämisen perusteet ja mahdollisuudet.

undefined