the-art-of-tea-blending

ME TUNNEMME TEENME

SEKOITTAMISEN TAITO

Monilla meistä on oma lempitee, jonka mausta ja aromista pidämme erityisen paljon. Ostamme sitä säännöllisesti, koska luotamme sen laatuun ja makuun. Tasalaatuisuuden salaisuus piilee teelaatujen sekoittamisessa.

picture_big
picture_little

Kun asiantuntijat maistelevat teetä, he imaisevat nesteen kurkun takaosaan . Tällä tavoin he voivat maistaa ja haistaa teen samanaikaisesti.

undefined

Teetä sekoittamalla saadaan esiin hienostuneita sävyjä ja makuja. Lipton-teepussi saattaa sisältää jopa 30 eri teelaatua. Teen sekoittaminen on taidetta. Tee ei koskaan maistu samalta, vaikka se olisi peräisin samalta viljelmältä. Esimerkiksi tee, jonka valmistuksessa käytetyt teelehdet on poimittu ja käsitelty sateisena päivänä, maistuu erilaiselta kuin tee, jonka valmistamiseen käytetyt teelehdet on poimittu ja käsitelty kuivana päivänä. Siksi ei olekaan epätavallista, että viljelmä voi saman kauden aikana tuottaa erimakuista teetä. Samoin kuin viinin, myös teen laatu vaihtelee huomattavasti alkuperämaan, sääolosuhteiden, viljelykorkeuden sekä maaperän koostumuksen ja laadun mukaan.
Liptonilla on ryhmä koulutettuja teenmaistajia, jotka ovat teen asiantuntijoita. Teenmaistajan tehtävänä on varmistaa, että teelaadut on sekoitettu täydellisesti ja että ne täyttävät laatuvaatimuksemme. Esimerkiksi Lipton Yellow Label -tee sekoitetaan erityisissä testaustiloissa jossakin seitsemästä aluekeskuksestamme eri puolilla maailmaa. Teensekoitukseen osallistuu pieni ryhmä ammattimaisia teenmaistajia, jolla on yhteensä yli 150 vuoden kokemus teen maistamisesta ja sekoittamisesta.

undefined